The Project China: Pieni Pekingin ankkanpoikanen

Sunnuntailounaasta suoriuduttiin erityisen hienossa ravintolassa, jossa pääruokaa päästiin nauttimaan tunnettua herkkua, Pekingin ankkaa. Jakauduimme kahteen pyöreään pöytään, joihin kannettiin erilaisia ruokalajeja yksi toisensa jälkeen. Yleensä pääherkkuun päästäessä pöytään tuodaan koko ankka, mutta koska meidän pöytämme jo notkuivat lisukkeista, kokki kääntyi kannoillaan ja palasi huomaamattomasti takaisin valmiiksipilkottu ankka mukanaan. Ankanpalaset dipattiin kastikkeeseen ja käärittiin kurkun ja sellerin kanssa hyvin ohuisiin tortillamaisiin lettuihin, ja pistettiin poskeen. Maku oli hyvä, mutta itse vältin täydellisen makuelämyksen, sillä en pitänyt kyseisestä kastikkeesta.

Kiinalainen ruoka on omaksi yllätyksekseni ollut suurimmaksi osaksi syötävää ja hyvää, mutta olen ihan tyytyväinen, ettei tähän ole pakko tottua. Huomio on kiinnittynyt siihen, miten ruokailua ei jaeta alku-, pää- ja jälkiruokaan, vaan kaikkea syödään ristiin rastiin sekaisin. Pääasiallisesti makukokemukset ovat joko liian tulista, liian suolaista, liian makeaa tai liian mautonta - se makujen kultaisen keskitien tärkeys tuntuu hukkuneen aivan kokonaan. Tämä on mietoihin ja harmoonisiin makuihin tottuneen länsimaalaisen mielipide.

Taustalla näkyy tofu, etualalla tulista lihaa

Toinen huomioni on, että jokaiselle ruualle on aina mukana jonkinlainen kastike. Oli ruokalaji lähes mikä tahansa, niin aina jotakin kuuluu dipata johonkin, tai sitten kastike on jo valmiiksi annokseen lisättynä. Jos olet tottunut syömään vihanneksesi tuoreen puhtaina, kuten minä: älä huoli, täällä kyllä opetetaan uusille tavoille. Kiinaan ei kannata matkustaa kaavoihin kangistuneen nirsoiluasenteen kera, koska siten menettää suuren palan kiinalaisen kulttuurin kokemisesta.