perjantai 29. huhtikuuta 2011

Lähtölaskenta

54 h 10 min lähtöön Pekingiin.

Yli vuoden odotuksen jälkeen matka on jo näin lähellä. Kaiken valmistelun, perehtymisen ja kavereiden ”Siis milloin te lähdette sinne Kiinaan?” – kysymysten jälkeen matka tuntuu silti epätodelliselta. Luvassa on hieman erilainen turistimatkoista poikkeava matka Kiinaan viikoksi koulukavereiden ja opettajien kanssa. Paikan päällä pääsemme perehtymään Kiinan kulttuuriin ja yhteiskuntaan paikallisten perspektiivistä asuessamme pekingiläisten opiskelijoiden perheissä. Vuoden aikana olemme keskustelleet ja kuulleet paljon Kiinasta ja nyt pääsemme vihdoinkin näkemään sen.

            Nyt kun laukut alkavat olla pakattuina, valuutat vaihdettuna, isäntäperheiden tuliaiset ostettuna, kiinalaiset fraasit kerrattuna, viisumit hommattuina ja sunnuntaita odotellen olemme pikkuhiljaa valmiita lähtöön. Kuitenkin epävarmuus kalvaa selkäpiitäni ”Olenko sittenkään henkisesti valmis lähtemään?”, ”Mitä jos unohdankin jotakin tärkeää?” Vaikka olemmekin perehtyneet kiinalaiseen kulttuuriin, kalvaa silti pelko siitä, ettei se olekaan tarpeeksi. Kommunikoinnin haasteet lisäävät jännitystä, varsinkin kun vietämme ensimmäisen päivän lähes kokonaan isäntäperheissämme. Nyt pääsemme vihdoin näkemään onko Kiina todellisuudessa sellainen, kuin se länsimaissa esitetään, toisaalta riittääkö viikon mittainen visiittimme Pekingissä antamaan täyttä kuvaa koko Kiinasta.

            Kuitenkin pelosta huolimatta kiinnostus tutustua uuteen kulttuuriin innostaa matkalle. Opiskeluvuoden tai ehkä jopa koko lukioajan kohokohta on vihdoin käsin kosketeltavissa.  Joka tapauksessa Wo mai ming tian qu Bei jing!

Eemi, Kaisla & Nico

torstai 28. huhtikuuta 2011

Olarin lukion Kiina-projekti

Tämä on Olarin lukion Kiina-projektin blogi, joka seuraa opiskelijoiden opintomatkaa Pekingiin 1. - 8.5.2011. Opintomatkalle lähtee 18 opiskelijaa, kaksi opettajaa sekä rehtori.

Yhteistyökoulumme Pekingissä Zhongguancun lukio ottaa meidät nyt toista kertaa vastaan. Ensimmäisen kerran kävimme Kiinassa tammikuussa 2009, josta projektimme lähti liikkeelle. Tämänkertainen visiitti on vastavierailu pekingiläisten viime elokuiselle Suomen vierailulle.

The Project China alkoi viime lukuvuonna, jolloin opiskelijat hakivat kurssille. Kurssin tarkoituksena on syvällisesti perehtyä kiinalaisen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Lisäksi kurssilla opiskeltiin globaalin talouden perusteita. Opiskelijoilla oli myös mahdollisuus suorittaa kiinan kielen alkeiskurssi pätevän opettajan johdolla.

Opintomatkaa on edeltänyt ankara opiskeluputki. Vuoden aikana olemme pitäneet seminaareja, joissa opiskelijat ovat esitelleet tutkimusaiheitaan Kiinan taloudesta ja yhteiskunnasta. Kurssilaiset ovat osallistuneet Suomi-Kiina seuran luentotilaisuuksiin ja kulttuurientoihin kuten kiinalaisen uuden vuoden viettoon.

Vapunpäivänä illalla on edessä lento Pekingiin. Matkakuulumisia päivitämme usein. Pysykää tällä kanavalla.

Ni hao!
Maisterit Halavaara & Lehtonen