maanantai 7. huhtikuuta 2014

Suomalaista teknologiaa Shanghaissa



Torstaina 3.4.2014 vierailimme Koneen tuotantolaitoksella Kunshanissa. Laitos sijaitsi parin tunnin ajomatkan päässä Shanghaista.  Kone on maailman kolmanneksi suurin hissien ja liukuportaiden valmistaja. Kiinassa yritys on toiseksi suurin hissialalla. Kone myy tuotteitaan 127 maahan ja valmistaa merkittävän osan maailman liukuportaista.

Koneen valttikorttina on ekologisuus ja yritys on sillä alalla edelläkävijäyritys. Viimeaikaisiin saavutuksiin kuuluu hiilikuituköysi, jonka ansioista on mahdollista rakentaa hissejä jopa kilometrin korkuisiin rakennuksiin. Pekingin olympialaisten 2008 ja Shanghain maailmannäyttelyn 2010 myötä Koneen maine on noussut Kiinassa merkittävästi.

Saavuttuamme tuotantolaitokselle saimme esittelyn Koneen toiminnasta Kiinassa. Kiinassa Koneella on yli 200 toimipistettä, joissa he työllistävät yli 8000 ihmistä. Koneen toiminta Kiinassa alkoi jo vuonna 1996. Saimme kuulla yritysesittelyn ja yrityksen suomalainen johtaja Timo Skog kertoi meille kiinalaisen yrityskulttuurin piirteistä ja vastasi ryhmäläisten esittämiin kysymyksiin.

Kone on Kiinassa todella arvostettu työnantaja. Koneen työntekijöiden työolosuhteet vaikuttivat erinomaisilta ja palkka oli paikalliseen hintatasoon nähden hyvä ja työntekijöille kuului palkan lisäksi myös ilmainen terveydenhuolto, vakuutukset ja bussikuljetus työmaalle.  Yrityksen edustajien mukaan tehtaan kasvu on ollut yli 30% viime vuosina. Nopea kasvu perustuu hyvään brandiin, joka nojaa kiinalaisten arvostamaan laatuun ja hissien turvallisuuteen.

Myöhemmin saimme firman työntekijöille tarjotun lounaan. Ruokailun jälkeen saimme takit tehdaskäyntiä varten. Tehtaissa näimme sähköasennuslinjat ja sen jälkeen liukuportaiden tekoprosessin. Liukuportaita ei rakenneta valmiiksi varastoon vaan toimitetaan asiakkaille tilauksien tahtiin.

Kierroksen lopussa näimme erilaisia hissien sisustustyylejä, ja hissejä sai testata oman mielensä mukaan. Lopuksi otimme yhteiskuvan Koneen edustalla ja kiitimme heitä hyvästä kokemuksesta.
- Lotta ja Ran

Ryhmäläisten oppimiskokemuksia Koneen tehtaalta:

I was surprised to know that different countries prefer different elements and features in their elevators, also the most of the elevators weight comes from the cables not form the cart. - Sofia

It was very nice to see how the elevators and escalators familiar to all are being built. Especially the huge testing tower shows the dedication of the company to make their products the best in the world.  - Olli

I found the presentations and tour at KONE extremely interesting. It was great to hear and see how the originally Finnish company now operates in China. We got a glimpse at what the builders' work is actually like at the factory, and how much is still done by hand. - Milla

It was surprising for me that there were so many options for elevators and escalators. I haven't seen any escalators with red or blue railings. And I haven't noticed the design point of view in the elevators I have been in. We all use elevators and escalators everyday and do not notice the things that are within them. I appreciate the designers to do such work for daily used machines. Thank you! - Petro

I was surprised to see how Kone has grown so much in such a little time. I was also glad to see that a Finnish company has made a big breakthrough in such a highly competitive industry. I feel really proud for Kone for all of their huge accomplishments. - Tuomas

I was happily surprised when I heard that in KONE there were half and half women and men workers also there were young workers.- Petra

I have never really paid much attention to the elevator design, but after seeing so many different kinds of elevators maybe I will in the future. - Teemu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti