tiistai 23. lokakuuta 2012

Ärsyttävä pikkusisko pikalainaksi Kiinaan?


Zhoncuancun High Schoolin juhlan gaalassa vieressani istui tyttö,  joka kiinnostui ilmeisesti länsimaalaisesta ulkonäostani ja pyysi saada ottaa minusta kuvan, jonka jälkeen aloimme keskustella. Huomasin, että han puhui tosi hyvää enkkua. 

Kysyin yhden lapsen politiikasta ja hän sanoi, että hän todella haluaisi pikkusisaruksen ja kyseli minulta innoissaan, onko minulla sisaruksia. Hän kehotti minua olemaan tosi onnellinen siitä, että Suomessa on mahdollisuus moneen lapseen. Harvoin Suomessa tulee
ajateltua, millainen etuoikeus se todella on. Joskus kun pikkusisko kotona Suomessa on oikein ärsyttavä, voisi hanet hetkeksi lähettaa tuon kyseisen tytön perheeseen iloksi ;) Minua nauratti se, kun kerroin tuntemastani perheestä, jossa on 12 lasta, ja hän katsoi minua suu ammollaan hetken aikaa.

Kysyin myos ärsyttääkö tyttöa se, ettei hän voi päästä Kiinassa facebookkiin. Tyttö sanoi, että haluaisi keskustella ympäri maailmaa asuvien nuorten kanssa. Kiinassa on kuitenkin samankaltaisia sivustoja, joita on lupa käyttää. Tilanteeseen on vain tyydyttävä.

Tyttö kysyi minulta myos seurustelusta. Kun sanoin seurustelevani, sanoi hän olevansa tosi kateellinen siitä, että Suomessa voi olla seurustelusuhteita jo nuorena. Hän myös sanoi, että hänen on keskityttävä kouluun, sillä koko elämän menestys riippuu siitä. Hän myös kertoi, että hänen vanhempansa olisivat tosi vihaisia, jos hän alkaisi seurustelemaan. Hän oli tosi
kiinnnostunut kuulemaan seurustelustani ja toivotti paljon onnea tulevaan.
 
Ihmettelin myös ääneen sitä, että host-äitini piti minua hyvin useinkädestä kiinni kadulla kävellessä. Kiinalaistyttö kertoi, että tämä on merkki siitä, että äiti haluaa viestiä, että olemme hyvin läheisiä ja että hän pitää minusta huolta.

Kun puhuimme Kiinan kulttuurin positiivisista puolista, hän korosti ruokaa. Hän sanoi, että aitoa kiinalaista ruokaa ei muualta maailmasta saa. Myos musiikki ja leffat kiinnostivat hänta kovasti. Tyttö sanoi kuuntelevansa paljon Taylor Swiftia ja katselevansa Hollywood-elokuvia.

Sini Salonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti