Juhlahumua

Zhongguancun koulun 30-vuotisjuhlia jokainen oli odottanut jo pitkään. Meidät kutsuttiin Pekingiin lokakuussa vartavasten seuraamaan näitä juhlallisuuksia. Koulun rehtorille oli todella tärkeää, että saavuimme paikalle. Koululta löytyi monenlaista ohjelmaa ja tilaisuudet herättivät ajatuksia siitä, kuinka vahva vaikutusvalta kommunistisella puolueella tosiaan on.

Jännityksemme huipentui, kun istahdimme oman isäntäperheiden kiinalaisten kanssa urheilukentälle kaikkien koulupukuisten oppilaiden sekaan. Katseita herättäessämme seurasimme juhlan alkua jännittyneinä. Alku näytti todella siltä, mitä olimme juhlalta odottaneet: oppilaat istumassa viivasuorissa rivissä hiljaa kädet sylissä ja opettajat vahtimassa oppilaiden käytöstä. Kun juhla oli lähtenyt kunnolla käyntiin ja kansallislaulu sekä koulun oma laulu oli laulettu, tilaisuus muuttui kuitenkin paljon vapaammaksi. Taaimmaisissa riveissä, jonne esitykset eivät kunnolla näkyneet ja kuuluneet, alkoivat myös kiinalaiset oppilaat väsyä ja muuttua levottomiksi. Vaikka alkuun opettajat yrittivät pitää kuria, hekin luovuttivat ajan myötä.

Juhla oli koululle suuri näytönpaikka. Paikalle oltiin kutsuttu noin 200 vierasta, joihin kuului myös joukko kommunistisen puolueen edustajia. Oli outoa, kun puolueen jäsenet olivat paikalla katsomassa juhlaa. Kommunistisen puolueen virkailijoiden paikallaolosta tuli tunne, että he olivat tarkkailemassa koulun toimintaa. Vaikka puheista emme ymmärtäneet sanaakaan, tuli sellainen tunne kuin nekin olisivat täynnä puolueen ihannointia. Opettajia ja parhaimpia oppilaita palkittiin ansiokkaasta työstä.

Kuten muutenkin Kiinassa, myös juhlassa kaikki oli todella suurta ja hienoa. Näimme pätkän Pekingin oopperaa, kuulimme hienojen orkesterien soittoa sekä nautimme erilaisista tanssiesityksistä, kongfusta ja laulusta. Suurin osa esityksistä oli oppilaiden aikaansaannoksia. Koko juhlasta oli havaittavissa se, kuinka paljon siihen oltiinkaan käytetty aikaa sekä rahaa.

Valoloiste oli hämärässä illassa huikea, kun spotit säihkyivät kentällä. Isot valkokankaat mahdollistivat sen, että spektaakkelista pystyi nauttimaan myös taaimmaisissa riveissä.
Kokonaisuudessaan juhlasta jäi kuitenkin positiivinen tunnelma ja kokemuksena juhla oli ainutlaatuinen. Harva meistä tulee enää pääsemään näin suuren koulun järjestämään juhlaan. Vaikka kolmen tunnin esitys tuntui loppuakohden väsyttävältä, esityksiä oli mukava seurata ja samalla monet saivat juttuseuraa paikallisista.

Koulun opettajien kuoro Meidänkin rehtori piti puheen

Valoloistoa  

Laura, Viet, Niklas, Sara