maanantai 22. lokakuuta 2012

Pekingin savusumussa

Kiinalaisten viikon pituisen loman loppumisen ja työn alkamisen huomasimme heti Pekingin ilmasta. Vaikka aurinko paistoi, oli sitä vaikea nähdä kunnolla saastepilven läpi. Keskipäivällä aurinko oli viime pekingiläisten lomaviikolla kirkas ja sokaiseva, kun taas nyt lomien loputtua aurinko näkyi oranssina ja sumeana. Saasteet tuntuivat myös hengittäessä ikävältä kurkussa. Hassua on, että vaikka ilma on saastunutta, niin katuja pidetään puhtaina lakaisemalla niitä jatkuvasti. Kiinan muurilla vieraillessamme eron ilmanlaadussa selvästi. Heti kun pääsimme pois kaupungista, aurinko tuli taas kirkkaammin esiin ja ilma tuntui raikkaalta. Varsinkin korkealla muurilla ilma oli puhdasta.
Kävimme yritysvierailulla ABB:lla, jossa meille kerrottiin yrityksen toiminnasta Pekingissä. ABB mainosti ottavansa huomioon ympäristön ja kantavansa siitä vastuun. Pekingissä noin 70 prosenttia energiankäytöstä tulee hiilestä, ja suurin osa Pekingin saasteista johtuu hiilen polttamisesta. Toinen iso saastuttaja 19 miljoonan asukkaan kaupungissa on liikenne.


Laura, Niklas ja Viet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti