Kolme rankkaa päivää Kiinassa

Lento

Ensi kerralla pitänee muistaa kunnolliset korvatulpat ja silmälaput. Jotenkin sen tuulen kohina ja puheensorina on kovimmillaan juuri silloin, kun yrittää epätoivoisesti torkkuja edes parin tunnin unet.

Edessä istuvat kiinalaiset leidit kaatoivat penkkien selkänojat muitta mutkitta lähes vaakatasoon, eivät sen enempiä kyselleet takana istuvilta onko okei, toisin kuin itse on Euroopan sisäisillä lennoilla tullut on tottuneeksi.

Istumapaikkaa varatessani oikealla puolellani oli kaksi varattua paikkaa, kun taas vasemmalle puolelleni tuli istumaan Elisa. Koneessa ilmeni, että oikealla puolellani ollut paikka olikin sitten tyhjä - tai sitten sen reunimmaisen paikan kiinalaistäti oli todella varannut paikan ihan vain sitä nättiä Burberryn (mutta aito vaiko ei, kas siinä pulma) laukkujaan varten. Kun eihän näistä kiinalaisista (ainakaan vielä) oikein tiedä. Vapaa penkki vieressä meinasi kuitenkin mukavasti tilaa taitella jalat miten huvitti.

Seuraavan istuimen selkänojaan kiinnitetyssä näytössä, aivan nenäni edessä, häämötti lentokartalla Peking jo ihan lähellä. Suuremman huomioni keräsi kyllä vähän aiemmin ohitettu Hohhot -niminen paikkakunta(?). Pistävät välillä mietityttämään nuo kartan näyttämien paikkakuntien nimien valinnat - Suomesta on spotattu Helsingin lisäksi Sodankylä, joka on kyllä todella keskellä ei mitään, vaikkei siitä kauhean pitkää matkaa Pyhän laskettelurinteille olisikaan.

Hyvin lyhyet torkut alla, mutta onneksi kofeiini on keksitty. Laskeutuminen lähestyessä ulkona häämötti nopeasti laajeneva, kaunis auringonnousu.

 Kuva juuri ennen lentokoneeseen nousemista

Ensi tapaaminen perheen kanssa

Ihanaa, ainakin yksi perheen jäsenistä osaa kiitettävän hyvin englantia - perheen isä. Ei vielä ihan valjennut, mitä hän tekee työkseen. Perheen äiti on historian opettajana samassa koulussa, jossa tytär Alisha(?) opiskelee, ja jonka kautta meidät olarilaisetkin tänne kutsuttiin. "Minun kiinalaiseni" eli Alisha puhuu ihan kohtuullisesti englantia, mutta on aika ujo. Keskustelu ei ainakaan näin ensimmäisenä päivänä edennyt perusasioita pidemmälle. Perheen äiti puhuu englantia vain hyvin vähän ja hapuillen, mutta hymyilee paljon.

Perheellä on hieno auto, valkoinen kaunis kissa (jolla toinen silmä on sininen ja toinen vihreä) ja saan nukkua omassa huoneessa. Hiukan nolottaa, sillä tiedän tämän olevan Alishan huone, kun taas hän nukkuu viereisessä työhuoneen tapaisessa, mutta en valita. Olo on kuin kuningattarella, kun kysytään, mitä haluaisin tehdä tänään ja minne mennä, haluanko levätä vai mennä vaikka shoppailemaan.

Kun olin asettunut sisälle, kannettiin eteeni tervetuloseremonian tapaisesti kolmea eri hedelmälajia, joita en ollut koskaan ennen nähnyt saati maistanut. Yksi taisi olla nimeltään 'Dragon fruit', toinen 'Date' (olisin voinut vaikka vannoa, että kyseessä on granaattiomena) ja kolmas jokin muu. Uusia makukokemuksia siis heti alkuun (sitä aamulla koululla syötyä liian tulista kiinalaista kanahampurilaista tietenkään unohtamatta), ja lisää on tulossa.

Näytin kamerasta kuvia meiltä kotoa ja kotipiiristä, perheestä ja kissasta. Ihastelivat, kuinka suuri perhe ja piha meillä on, niin paljon tilaa. Tottahan se on, verrattuna tähän kerrostaloviidakkoon. Mutta kaunis koti on näilläkin. Erilainen, mutta siisti. Ja lemmikkinä kissan lisäksi kolme kilpikonnaa.

Jaoin kotoa tuomani tuliaiset, eivät välttämättä ymmärtäneet niiden "laadun" päälle, sillä Marimekko, Iittala, Fazer tai Muumi-hahmot eivät mitkään näyttäneet soittavan kelloja. Odotan silti innolla sitä, kun joku uskaltautuu maistamaan niitä turkinpippureita! Olivat kuitenkin ihastuksissaan, kai heidän mielestään niitä lahjoja oli paljon. Uskon, että lemppari taisi olla se isoilla valokuvilla varustettu englanninkielinen kirja Suomesta. En kai vielä oikein ymmärrä, miten iso asia minun majoittamiseni ja kestittämiseni heille on, välillä nolottaa kun en haluaisi olla vaivaksi.

Lounaan jälkeen lähdimme käymään läheisessä puistossa, jossa oli kukkia, pari suihkulähdettä sekä ihan hirveän paljon kiinalaisia. Tunsin itseni turistinähtävyydeksi, kun heitä tuli vähän väliä viereen kuvaamaan tai kysymään yhteiskuvaan. Sama jatkui, kun vierailimme TV Towerissa, jonne ensin jonotettiin pitkään. Kaikki tuntui tuplasti pidemmältä, kun kokoajan oli vähän tukahduttavan kuuma. Mutta toivon mukaan sain muutaman hyvän kuva.

Kielletty kaupunki

Päivän pääteema oli käynti kielletyssä kaupungissa ja hutongeilla. Päällimmäiseksi mieleen jäi kuitenkin se loputon ihmismäärä. Toisin sanoen kiinalaisia silmän kantamattomiin. Me suomalaiset vaaleatukkaiset turistit oltiin niin kuin toinen valokuvattava ja kiinnostava turistikohde siinä kiinalaisten historiallisten rakennusten ohella. Ei siinä mitään että kuvaavat, mutta silloin kun niihin kuviin tullaan pyytämään kesken opastuksen - koita siinä sitten kieltäytyä olematta epäkohtelias ja yrittää samalla kuunnella maistereiden esitystä kiinalaisesta symboliikasta.

 On tullut huomattua, että pienillä lapsilla on usein sellaiset housut, jotka on takaosasta halki. Hädän tullessa ei tarvitse muuta kuin mennä kyykkyyn ja tehdä tarpeensa sen enempiä omia vaatteitaan sotkematta. Sen voi tehdä ihan yleisillä paikoilla kuten Kielletyn kaupungin kivetyksille. Eräs toimitus tuli ihan lähelle meidän kokoontumiskohtaa juuri, kun oltiin puhuttu eunukeista, joilla kastroinnin takia oli ongelmia virtsanpidätyksen kanssa.

Illalla tulin siihen tulokseen, ettei oma kiinalainen perheeni ole mikään supervarakas. Täydellinen se on siinä suhteessa, että kaksi kolmesta puhuu kohtuullisen ymmärrettävää englantia, eikä heillä ole mikään hinku raahata minua mukanaan paikasta toiseen. Tekemistä keksitään omilla ehdoillani: jos väsyttää, saa nukkua päikkärit, eikä ekana päivänä tuputettu liikaa erilaisuuksia ja juostu ravintoloissa, vaan syötiin aika tavallista kiinalaista kotiruokaa.

Tänään olo vierailemassa perheen tytön ystävä, joiden kesken saatiin kivasti aikaiseksi keskustelua kulttuurien eroista, matkustelusta ja opiskelusta. Kylässä oli myös host-isän serkku, joka kertoili juttuja USA:n reissultaan ja ihmetteli eurooppalaisia tapoja. Itselleni ainakin oli uutta, etteivät kiinalaiset oikeastaan harrasta kättelyä tavattaessa, puhumattakaan halaamisesta.

Nenä on kuiva, kurkkua kuivaa, yskityttää ja huulet ovat kuivuudesta rohtuneet, kuten monella muulla meidän suomiporukassa, lieneekö syynä sitten ilman kuivuus vai saasteet vai molemmat miksattuina.

 Teimme illalliseksi mykyjä.

Helmi