keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Korkean tason tapaaminen Shanghaissa



Vierailimme tänään Suomen lähetystössä. Tarkemmin ottaen suurlähetystö sijaitsee Pekingissä ja Shanghain osaa kutsutaan pääkonsulaatiksi. Shanghain pääkonsulaatti perustettiin vuonna 1920, jonka jälkeen se oli toiminnassa toisen maailmansodan loppuun 1945 asti, minkä jälkeen sen toiminta lakkautettiin hetkeksi. Pääkonsulaatti avasi toimintansa jälleen vuonna 1996. Tänä vuonna vietetään konsulaatin 20-vuotisjuhlaa.

Rakennus oli tyypillisesti erittäin korkea kuten muutkin kaupungin rakennukset. Tilat, joissa vierailimme sijaitsivat 25:ssä kerroksessa, joten näköalat olivat luonnollisesti päätä huimaavat. Maisemien ihailu ei kuitenkaan ollut vierailumme syy vaan olimme tulleet seuraamaan Suomen lähetystön järjestämää esitystä. Saimme kuulla paljon uutta tietoa Kiinan taloudesta, Kiinan ja Suomen välisestä yhteistyöstä sekä suomalaisista yrityksistä ja heidän toiminnasta Kiinassa.

Konsulaatin päätehtävänä on auttaa ja tukea suomalaisia firmoja Shanghaissa. Konsulaatti siis toimii käytännössä suomalaisten ja kiinalaisten välisenä välittäjänä - konsulaatti on kuin liima, joka yhdistää maat toisiinsa ja helpottaa kommunikointia.
      
Luennoitsijoina meille toimineet suomalainen Jan Wahlberg ja suomalais-kiinalainen Ding Ma korostavat myös Shanghain ystävyyskaupunkitoimintaa. Shanghai on tunnetusti Espoon ystävyyskaupunki, minkä johdosta mekin olemme tänne päässeet tulemaan vierailulle. Kaupunkien välinen ystävyys on kuitenkin muutakin kuin pelkkää oppilasvaihtoa; koulutuksesta siirrytään yritystoimintaan, jossa eri maiden samantyylisiä yrityksiä johdatetaan toistensa luo, jotta ne voisivat parantaa yhdessä toisiaan ja kehittää kansainvälisyyttänsä.

Itä-Kiina vetää runsaasti suomalaisia yrityksiä puoleensa. Itä-Kiinassa on jopa 200 suomalaisen yrityksen toimipisteitä, mukaan lukien yhteistyökumppanimme Koneen tehdas. Kyselimme myös Jan Wahlbergiltä, mitä mieltä hän on asiasta - voiko Länsi-Kiina koskaan nousta Itä-Kiinan tasolle? Wahlbergin vastaus oli ei, koska Itä- ja Länsi-Kiina ovat erittäin etäisiä, ikään kuin kaksi eri maata.

Meitä oppilaita kiinnosti myös, miten Jan Wahlberg ja Ding Ma olivat päätyneet työhönsä. Wahlberg oli opiskellut valtiotieteitä sekä kansainvälisiä suhteita, Ma taas oli valmistunut Aalto-yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi. Pääkonsuli Wahlbergin opiskelu-urakin oli kansainvälinen, sillä hän oli tehnyt maisterin tutkintonsa Chilessä. Ma kiinnostui diplomaatin urasta Shanghaissa, sillä hänellä itselläkin on juuria Kiinassa. Lähetystössä työskentely vaatii hyviä sosiaalisia suhteita sekä kielitaitoa. Etuja on kuitenkin uusiin maihin tutustuminen ja ihmisten auttaminen.

Pääkonsulaatissa vierailu oli erittäin mielenkiintoinen. Opimme paljon, mukaan lukien Kiinan taloudellisesta tilanteesta ja lisää Shanghain kaupungista ja sen ystävyyskaupunkitoiminnasta. Vierailun lopuksi kiitimme luennoitsijoitamme kiinnostavasta puheesta ja otimme ryhmäkuvan tyylikkäissä lähetystön tiloissa.

Otso ja Annamaria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti